Ammatillisia kosketustaitoja voidaan oppia ja opettaa

Uutuuskirja Ammatillinen kosketus — Kuinka tunnetyötä tehdään (Kirjapaja) käsittelee koskettamisen taitoa. Sitä tarvitaan paitsi hoitotyössä myös monissa muissa ammateissa, kuten esimerkiksi opettajan ja poliisin tehtävissä.

Monessa ammatissa kosketus on keskeinen työväline ja merkityksellinen työtaito, jota voi opetella hallitsemaan paremmin. Kosketuksella voi rauhoittaa, lohduttaa, suostutella, rohkaista ja piristää. Parhaimmillaan se palauttaa toivon ja luottamuksen kriisin keskellä. Se on myös turvallinen ja edullinen tapa parantaa asiakastyön laatua.

”Koskettaminen perustuu heikosti sanallistettavaan, intuitiiviseen ja intiimiin keholliseen tietoon ja voi siksi tuntua vaikeasti opetettavalta. Silti uskomme, että kosketus on sellainen ammatillinen taito ja eettinen asenne työhön, jota voidaan opettaa ja oppia”, tekijät kirjoittavat. ”Tärkeintä on tulla tietoiseksi kosketuksen monista mahdollisuuksista, eduista ja haasteista käytännön työssä.”

Kosketuksella on suurivoima. Kunnioittava, läsnäoloa viestivä kosketus voi säilyä mielessä vuosikymmeniä. Vastaavasti myös huonot kokemukset jättävät syvän muistijäljen. Kosketustaitoja on tutkittu, ja kosketuksen hyödyistä on tieteellistä näyttöä.

Kirjoittajat ovat tutkijoita, jotka ovat työskennelleet Itä-Suomen yliopiston AKTE-hankkeessa (Ammatillinen kosketus osana vanhustyön taitoja ja etiikkaa). Taina Kinnunen (FT) on kulttuuriantropologi, yliopistonlehtori ja toimitusjohtaja, Jaana Parviainen (FT) filosofi ja yliopistotutkija, Annu Haho (TtT) etiikan tutkija, kouluttaja ja rekisteröity sairaanhoitaja ja Mari Jolkkonen (FM) kulttuurintutkija, jolla on myös sairaanhoitajan koulutus.

Taina Kinnunen, Jaana Parviainen, Annu Hauho ja Mari Jolkkonen: Ammatillinen kosketus – Kuinka tunnetyötä tehdään. Kirjaoaja 2019. 150 s. Kl 31.1/59.21. ISBN 9789523540880. Ovh. nid. 33,90

- Tutustu myös näihin -

Elämäni kansalaisena -uutuuskirjassa Auli Viitala ravis...

lue lisää

Miten kirkko tukee lasten ja nuorten kasvua globaalien ...

lue lisää

Kevyemmin-uutuuskirja tarjoaa ratkaisukeskeisen mallin ...

lue lisää