Arvid Lydecken -palkinto Reetta Niemelälle fantasiaromaanista Mustan Kuun majatalo

Mustan Kuun majatalo -kirjan etukansi.

Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon fantasiaromaani Mustan Kuun majatalo on palkittu Arvid Lydecken -palkinnolla. Vuosittain korkeatasoiselle lastenkirjalle jaettavan palkinnon myöntää Suomen Nuorisokirjailijat ry.

 

”Mustan Kuun majatalo nousi voittajaksi sen lämpimän tunteen vuoksi, jonka se jättää lukijan sydämeen pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Hahmot ovat rakastettavan inhimillisiä tunteineen, ongelmineen ja heikkouksineen”, palkintoraati perustelee.

Tarina alkaa, kun Saimi muuttaa Sinimäen kaupunkiin perustaakseen isänsä kanssa luonnonvaraisten eläinten sairaalan vanhaan majataloon. Pian rakennus osoittautuu omalaatuiseksi paikaksi ja Saimi tutustuu salaväkeen, jonka olemassaolo on uhattuna. Ajankohtaiset ympäristönsuojelun teemat kulkevat tarinan lomassa.

Palkintoraadin perusteluissa sanotaan:

”Mustan Kuun majatalo on ensimmäinen osa jännittävää ja mukaansatempaavaa sarjaa, jossa fantasiamaailma muodostaa uskottavan ja ehjän kokonaisuuden yhdessä todellisen maailman kanssa.

Reetta Niemelän lumoava tarina ja monimuotoinen, viehättävä miljöö vetoavat ja tekevät lukukokemuksesta nautittavan. Jännittävä romaani on kirjoitettu kauniilla, huolellisella ja ajoittain hulvattoman hauskalla kielellä, ja kertomuksen hahmot ovat monipuolisia ja kiehtovia.

Mustan kuun majatalo sopii monen ikäiselle: teosta voi lukea lapselle ääneen, lapsi voi nauttia kirjasta itsenäisesti ja myös aikuislukija ihastuu kertomukseen. Majatalon asukkaat ja tapahtumat ovat niin taitavasti luotuja, että niiden seuraa jää kaipaamaan.

Luonnonsuojeluun ja eläinten kohteluun liittyvät teemat on kirjoitettu mukaan hienovaraisesti: teos muistuttaa saarnaamatta ja lämmöllä siitä, miten on meidän ihmisten vastuulla huolehtia maapallosta ja sen erilaisista otuksista.”

Raadin jäseninä toimivat kriitikko, toimittaja ja lukutaidon opettaja Aleksis Salusjärvi, kirjastotyöntekijä, lukuaktivisti Henriika Tulivirta ja suomen kielen opettaja Marja Majuri. Lisätietoja palkinnoista antaa Suomen Nuorisokirjailijat ry:n puheenjohtaja Netta Walldén, 040 744 0554 tai walldennetta@gmail.com.

Suomen Nuorisokirjailijat ry

 

Yhteys kustantamoon, arvostelukappaleet ja haastattelut:
Piia Latvala | viestintäpäällikkö | 0400 999 499 | piia.latvala@lastenkeskus.fi

 

Reetta Niemelä ja Katri Kirkkopelto (kuvitus):
Mustan Kuun majatalo – I kirja
Lasten Keskus 2021
ISBN 978-952-354-507-6
317 s. | Kl L84.2

 

Mustan Kuun majatalo Lasten Keskuksen verkkokaupassa.

- Tutustu myös näihin -

Keski-ikäinen elämäni -uutuuskirjassa Laura Honkasalo t...

lue lisää

Hannu Mäkelä ja Kirjoittamisen ilo – miksi sanat ovat r...

lue lisää

Apua luonnosta ja puutarhasta moneen vaivaan

lue lisää

JAA TIEDOTE