Asumisen ratkaisut, monipaikkaisuus ja alueiden Suomi uutuuskirjan tarkastelussa

Silja Keräsen kirjassa Missä syrjä sijaitsee? – Kun kaupunki ei ole kaikki (Kirjapaja) tarkastellaan muuttoliikettä, monipaikkaisuutta, aluekehitystä ja sitä, mitkä kaikki tekijät ohjaavat asumisratkaisujamme. Mikä saa ihmisen vaihtamaan suurkaupungin pieneen paikkakuntaan? Millaisista aineksista hyvä elämä koostuu ja miksi aluepolitiikalla on merkitystä?

 

Monipaikkaisuus on ollut monelle arkea jo ennen pandemiaa, ja lisääntynyt etätyö on tehnyt mahdolliseksi muuton rauhallisempaan ympäristöön. Onko syrjäseuduille luvassa uutta nousua? Millaista on elämä kasvukeskusten ulkopuolella?

 

Silja Keränen on kajaanilainen paluumuuttaja. Hän kertoo kirjassa omakohtaisesta matkastaan takaisin maakuntien Suomeen ja siitä, minkälaisia elämisen myötä- ja vastamäkiä tiellä voi kohdata. Teoksessa tuodaan esiin myös muiden kokemuksia, etsitään ja löydetään vastauksia siihen, millainen on elävä Suomi tänään ja tulevaisuudessa.

 

”Aluetutkijat puhuvat alueen vetovoimasta. Nykyisessä tietotyömaailmassa moni työntekijä voi valita asuinpaikkansa riippumatta työpaikan sijainnista. Tällöin erilaiset asuinpaikan vetovoimatekijät ja alueen ilmapiiri nousevat erittäin olennaiseksi aluekehitykseen vaikuttavaksi tekijäksi”, Keränen kirjoittaa.

 

Silja Keränen käsittelee monipuolisesti alueiden kehityskulkujen taustoja ja tulevaisuuden näkymiä sekä nostaa esiin niiden vaikutukset yksittäisten ihmisten valintoihin. Hänen mielestään hajautetumpi yhteiskuntarakenne, hyvinvoiva maaseutu ja menestyvät pikkukaupungit, on toivottavin tulevaisuudenkuva. Muun muassa vihreä siirtymä tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia isojen kaupunkien ulkopuolisen Suomen elinvoiman kehittämiselle. Tämä koskee muun muassa maataloutta.

 

”Kohtalonkysymys onkin, osaammeko ohjata kohti muutosta riittävän ajoissa ja oikein, jotta saamme työpaikat ja maaseudun elinvoiman säilytettyä. Enemmän kasvipohjaista tuotantoa, enemmän kaikenkokoista elintarviketeollisuutta, enemmän laiduntamista ja eläinten hyvinvointia, enemmän tulonhankkimista erilaisista lähteistä sekä enemmän omavaraista energiantuotantoa”, Keränen listaa.

 

Hän toivoo, että teos saa lukijansa pohtimaan aluepolitiikan eri puolia, niin syrjäseutujen kuin kaupunkien tulevaisuutta ylipäänsä hyvän elämän edellytyksiä ja kestäviä tulevaisuudenkuvia.

 

Silja Keränen on Kuopion, Oulun, Helsingin ja Singaporen kautta takaisin kotiseudulleen Kajaaniin palannut diplomi-insinööri. Vihreänä poliitikkona Kainuussa toimiessaan hän on saanut perehtyä siihen, mistä alueiden elinvoima syntyy. https://siljakeranen.fi/blogi/

 

Silja Keränen: Missä syrjä sijaitsee? – Kun kaupunki ei ole kaikki. Kirjapaja 2021. 256 s. Kansi: Tomi Kujansuu. Kl 34. ISBN 978-952-354-335-5

- Tutustu myös näihin -

Elämäni kansalaisena -uutuuskirjassa Auli Viitala ravis...

lue lisää

Miten kirkko tukee lasten ja nuorten kasvua globaalien ...

lue lisää

Kevyemmin-uutuuskirja tarjoaa ratkaisukeskeisen mallin ...

lue lisää