Filosofiaa lapsille oivaltavasti ja hauskasti

Mitenniinmuka-kirja johdattaa lapset kyselyn ja tietämisen tielle sekä vahvistaa osallisuutta maailman menosta.

Uusi lasten tietokirja vie tutustumaan filosofian, kyselyn ja tietämisen maailmaan. Marketta Pyysalon kirjoittama ja Carlos da Cruzin kuvittama Mitenniinmuka-kirja (Lasten Keskus 2020) selvittää filosofian perusteita ja tutustuttaa eri aikojen ajattelijoihin. Mitä filosofia sanoo esimerkiksi tietämisestä, totuudesta tai siitä, kuinka mistään voi ylipätään tietää mitään? Mistä kysymykset tulevat? Mikä tekee minusta minut?

Tiedon teille päästään, kun Aatos lähtee etsimään kadonnutta Sofia-kissaansa historian lehdiltä nykyaikaan hypänneen filosofi Aspasian opastuksella. Matkallaan tiedon poluilla he kohtaavat menneitä ja nykyisiä ajattelijoita, kyselevät ja hoksaavat.

Kirjan kysymykset ovat ajankohtaisia, mutta kuitenkin samoja, joita ihmiset ovat aina pohtineet. Kirja kehittää lapsen ajattelutaitoja, ymmärrystä ja osallisuutta maailman menosta: Kysymykset ovat tienviittoja uusille poluille, ja kyseleminen on hauskaa. Aina kannattaa kysyä.

Carlos da Cruzin oivaltava kuvitus tekee haastavistakin kysymyksistä helposti lähestyttäviä.

Kirja jatkaa Pyysalon ja da Cruzin yhdessä tekemää ilmiöihin keskittyvää lasten tietokirjasarjaa, jossa on aiemmin ilmestynyt Vesikirja ja Aikakirja.

 

Marketta Pyysalo on kulttuurituottajan työssään monipuolinen lastenkulttuurin edistäjä. Hän on kääntänyt kymmeniä lastenkirjoja ja toiminut kirja-arvostelijana ja toimittajana.

Carlos da Cruz on tehnyt useita kuvakirjoja sekä oppikirjojen kuvituksia vuodesta 2001 lähtien. Hän on opiskellut grafiikkaa ja sarjakuvapiirtämistä Ranskassa. Da Cruz tekee kuvia myös ranskalaisiin lastenlehtiin.

 

Marketta Pyysalo: Mitenniinmuka-kirja
Kuvitus Carlos da Cruz
Lasten Keskus 2020
ISBN 978-952-354-291-4
32 s. | Kl 85.22

 

 

Lisätietoja ja haastattelut:
Piia Latvala | viestintäpäällikkö | 0400 999 499 | piia.latvala@lastenkeskus.fi

Arvostelukappaleet ja kuvat:
Minna Vatja | mediakoordinaattori | 09 6877 4543 | minna.vatja@lastenkeskus.fi

- Tutustu myös näihin -

Elämäni kansalaisena -uutuuskirjassa Auli Viitala ravis...

lue lisää

Miten kirkko tukee lasten ja nuorten kasvua globaalien ...

lue lisää

Kevyemmin-uutuuskirja tarjoaa ratkaisukeskeisen mallin ...

lue lisää