Jukka Itkosen uusi humaani seikkailutarina kertoo ystävyydestä, erilaisuuden kohtaamisesta ja mielikuvituksen mahtavasta voimasta

Valloittava seikkailutarina Koira nimeltä Mutsi kertoo maailmaan uteliaasti suhtautuvasta koirasta, joka sai kohtalon oikusta nimekseen Mutsi.

Mutkaton Mutsi päätyy seikkailulle, josta kehkeytyy riemukas ja humoristinen tarina välittämisestä, ystävyydestä, erilaisuudesta ja mielikuvituksen voimasta. Ennakkoluulottoman Mutsin seikkailut Maassa ja Kuussa tarjoavat lapsille ja lapsenmielisille huumoria ja oivaltavia kohtaamisia yhteisiin lukuhetkiin ja itse luettavaksi.

Kirpeänä lokakuun päivänä syntynyt Mutsi ei ole mikään iso, jos ei ihan pienikään koiranpentu. Koiraksi siitä tuli oikein sopivan kokoinen. Koska maailma on kerrassaan jännittävä paikka, avoimin mielin sitä tarkastelevalle Mutsille tapahtuu joka päivä jotain uutta ja ihmeellistä. Vastaan voi tulla vaikka mitä, eikä ole yhtään kummallista, että Mutsi tekee keikkaa bändin solistina, joutuu merirosvojen kaappaamaksi ja ratkaisee kadonneen professorin tapauksen. Ystävänsä jäniksen kanssa Mutsi käy omatekoisella, hernekeittopurkeista yksissä tuumin rakennetulla raketilla avaruudessa.

Monipuolisen kirjailijan luoma humaani tarina puhuu kauniisti välittämisestä ja erilaisuudesta ja on Itkoselle ominaisesti täynnä kaiken ikäisille osuvaa huumoria ja sanailun riemua. Virpi Pennan letkeä kuvitus siivittää viisaan Mutsin seikkailuja.

Äänikirjana Koira nimeltä Mutsi ilmestyy marraskuun 2019 lopussa.

 

Jukka Itkonen on monipuolinen runoilija, sanoittaja ja suomentaja. Hänen tekstinsä ja lämpimän hyväntuulinen elämänfilosofiansa puhuttelevat lukijoita lapsista aikuisiin.

Virpi Penna on lahtelainen kuvittaja ja graafikko. Hän on kuvittanut lukuisia suomalaisia lastenkirjoja.

 

Jukka Itkonen: Koira nimeltä Mutsi
Kuvitus ja graafinen suunnittelu Virpi Penna
Lasten Keskus 2019
ISBN 978-952-354-121-4
128 s. | Kl 84

 

- Tutustu myös näihin -

Elämäni kansalaisena -uutuuskirjassa Auli Viitala ravis...

lue lisää

Miten kirkko tukee lasten ja nuorten kasvua globaalien ...

lue lisää

Kevyemmin-uutuuskirja tarjoaa ratkaisukeskeisen mallin ...

lue lisää