Miksi vihaamme? Uutuuskirja tarjoaa ajankohtaisen tutkimusmatkan yksilön ja yhteisön mieleen

Rauno Juntumaa Miksi vihaamme kirjan kansiPsykologi Rauno Juntumaan teos Miksi vihaamme? – Yksilön ja yhteisön tunteen anatomiaa (Kirjapaja) avaa vihan olemusta ja selvittää, mistä vihassa on kyse ja miksi vihaa tuntuu esiintyvän ajassamme niin paljon. Miten se vaikuttaa yhteisöjen elämään?

”Ryhmät ja yksittäiset ihmiset voivat alkaa vihata ja tuhota toisiaan, vaikka olisivat hetki sitten olleet ystäviä. Ryhmä tai joukko voi muotoutua johtajalleen alistuvaksi julmaksi joukkioksi”, Juntumaa kirjoittaa. Miksi näin tapahtuu?

Oikeutettua vihaa ja virheellisiä käsityksiä

Viha on äärimmäisen voimakas ja primitiivinen tunne, joka voi motivoida toimimaan kohti hyvää ja antaa voimia puolustaa omia oikeuksia. Usein se kuitenkin johtaa alistamiseen, vallankäyttöön ja väkivaltaan. Vihasta seuraa helposti eritasoisia aggressioita ja se alkaa vääristää yksilön mielenmaisemaa ja yhteisön elämää.

Rauno Juntumaa tekee kirjassaan tutkimusmatkaa yksilön ja yhteisön mielen synkkiin nurkkiin. Etsiessään pahuuden kaavaa yksilöstä Juntumaa tarkastelee myös yhteisön ja yhteiskunnan kollektiivista vuorovaikutusta ja toimintamalleja.

Ihminen on altis ulkoistamaan tunteitaan. Vihakäyttäytymistä edistääkin ihmismielen kyky muuntaa oma tunne tiedoksi. Tällöin yksilölle rakentuu henkilökohtainen vakaumus, johon kuuluu oikeutus vihaan.

”Monessa tilanteessa viha on aidosti oikeutettua, mutta usein se johtuu tiedon puutteesta tai virheellisistä käsityksistä liittyen vaikkapa johonkin henkilöön tai ihmisryhmään”, Rauno Juntumaa muistuttaa. ”Esimerkiksi muukalaisia pelätään ja otetaan avosylin vastaan samalla geeniperinnöllä.”

Vihaa on mahdollista oppia hallitsemaan

Vihan hallitseminen on työlästä, mutta se ei ole mahdotonta. Yhtenä ihmisen tunteista viha ei varmastikaan katoa, sillä sitäkin tarvitaan. Sen ei kuitenkaan pitäisi ohjata yksilön ajatusmaailmaa eikä yhteisön elämää.

Rauno Juntumaa tarjoaa konkreettisia lääkkeitä vihaa vastaan. Hän uskoo, että viha ja väkivalta voi vähentyä, jos yksilöt kokevat olemassaolonsa, paikkansa ja tehtävänsä yhteisössään merkityksellisenä ja arvokkaana.

Filosofian tohtori Rauno Juntumaa on psykologi ja psykoanalyytikko.

Teos on saatavana myös sähkökirjana.

Rauno Juntumaa: Miksi vihaamme? – Yksilön ja yhteisön tunteen anatomiaa.
Kirjapaja 2018, 246 s. KL 14.8. Kansi Satu Kontinen.
Painettu kirja ISBN 978-952-288-840-2. Sähkökirja ISBN 978-952-288-860-0.

- Tutustu myös näihin -

Elämäni kansalaisena -uutuuskirjassa Auli Viitala ravis...

lue lisää

Miten kirkko tukee lasten ja nuorten kasvua globaalien ...

lue lisää

Kevyemmin-uutuuskirja tarjoaa ratkaisukeskeisen mallin ...

lue lisää