Ollaanko me jo vanhoja? Kokonaisen sukupolven elämäkerta vie aikamatkalle suurten ikäluokkien ja suomalaisen yhteiskunnan vaiheisiin

Vuosina 1945–50 Suomeen syntyi toisen maailmansodan raunioille ennätyksellisen paljon lapsia. Itsekin kesällä 1947 syntynyt toimittaja Kristiina Harjula kulkee uutuusteoksessaan Ollaanko me jo vanhoja? – Elämää suurten ikäluokkien matkassa (Kirjapaja 2018) halki Suomen kasvun ja vaurastumisen vuosien, lama-ajan ja uudelle vuosituhannelle. Kirjaan tarinansa antaneiden henkilöiden kertomuksista rakentuu ihmisen kokoinen elämäkerta kokonaisesta sukupolvesta.

Osa selviytymiskertomusta

Suuret ikäluokat ovat kasvaneet pula-ajan lapsuudesta 1950-luvun toiveikkaaseen nuoruuteen. Kun hellahuoneista siirryttiin arava-kaksioihin ja syrjäkyliltä kaupunkiin, monessa perheessä mukana kulkivat vanhempiin syvälle painuneet sodan traumat. Rauhan ajan lapsille tuli omat ongelmansa.

”Osaksemme tuli olla pala suurta selviytymiskertomusta. Olimme rauhan ajan lapsia, joita tuli olemaan kaikkialla liikaa. Ensin meitä oli liikaa ahtaissa asunnoissa, sitten kansakoulujen luokkakuvissa ja oppikoulun pääsykokeissa. Seuraavaksi meitä oli liikaa opiskelupaikkoja täytettäessä ja työmarkkinoilla. Nyt meitä on ehdottomasti liikaa eläkeläistilastoissa”, Kristiina Harjula kirjoittaa.

Nuorisokapinasta toimeliaaseen eläkeikään?

Suuret ikäluokat ovat kokeneet nahoissaan suomalaisen yhteiskunnan kehittymisen sekä sen rakenteelliset ja henkiset muutokset. Kansana noustiin niukkuudesta kulutusjuhliin, kansainvälistyttiin ja rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa, kunnes vajottiin 1990-luvun talousahdinkoon.

Nyt kuusikymmenlukulaiset nuorisokulttuurin airuet siirtyvät eläkeläisiksi. Harjula kysyykin, miten sukupolvi, joka on kasvatettu olemaan hyödyksi, kohtaa vanhuuden.

Harjulan kirjaansa haastattelemat ihmiset kuvaavat samastuttavasti elämää sotienjälkeisestä Suomesta tähän päivään. Nuoremmille sukupolville kirja tarjoaa ikkunan omien vanhempien ja isovanhempien vaiheisiin ja Suomen lähihistoriaan. Harjula kuvaa kokonaisen ikäluokan vaiheita aidosti, lämmöllä mutta kirpeästi.

Kristiina Harjula on tamperelainen toimittaja ja kirjailija.
Kristiina Harjula: Ollaanko me jo vanhoja? – Elämää suurten ikäluokkien matkassa.
Kirjapaja 2018. 238 s.
ISBN 978-952-288-920-1.
Kansi Tuija Kuusela.

- Tutustu myös näihin -

Elämäni kansalaisena -uutuuskirjassa Auli Viitala ravis...

lue lisää

Miten kirkko tukee lasten ja nuorten kasvua globaalien ...

lue lisää

Kevyemmin-uutuuskirja tarjoaa ratkaisukeskeisen mallin ...

lue lisää