Taivaan ja maan kysymyksiä -kirja opettaa aikuisia rippikoulun penkillä
17.06.2019 | Kirjapaja
Moni kesäisiä kirkkohäitä havitteleva menee aikuisena rippikouluun. Vuosittain rippikoulua käyvät sadat aikuiset, ja tähän tarpeeseen Satu Huttunen ja Terhi Viljanen ovat kirjoittaneet kirjan Taivaan ja maan kysymyksiä. Rippikoulu aikuisille sekä siihen kuuluvan Taivaan maan kysymyksiä. Aikuisrippikoulun ohjaajan kirjan (Kirjapaja 2019).
Rippikoulu on edellytyksenä kirkolliselle vihkimiselle. Muita syitä rippikoulun käymiseen aikuisiällä voivat olla kutsu lapsen kummiksi, halu liittyä kirkon jäseneksi ja hengellinen etsiminen. Syitä on monia, mutta aikuisena osallistumisen syy on lähes aina tarkkaan harkittu, toisin kuin nuorten rippikoululaisten kohdalla. Kirkon kannalta rippikoulun yksi tarkoitus on kasteopetuksen antaminen. Rippikoulu antaa myös mahdollisuuden pohtia uskoa, omaa itseä, omia arvojaan, mennyttä ja tulevaa elämää.
Aikuisrippikoulu rakentuu useimmiten kahdenkeskisistä keskusteluista papin kanssa. Näihin tapaamisiin kirjat ovat avuksi niin papille kuin rippikoululaiselle. Taivaan ja maan kysymyksiä perehdyttää kristinuskon keskeisimpään sisältöön kolmen ydinkysymyksen kautta: Kuka on Jumala? Kuka on ihminen? Mikä on kirkko?
”Kristittynä elämisen monimuotoisuus on paljon enemmän kuin yhteenkään kirjaan voidaan koskaan kirjoittaa”, tekijät toteavat. He haluavat kirjassa rohkaista rippikoululaisia katsomaan koko elämää ja kaikkia sen osa-alueita siitä näkökulmasta, millaista on elää kristittynä tässä maailmassa. Mitä tarkoittaa olla kristitty ja osa ajasta ja paikasta riippumatonta kristillistä yhteisöä?
Satu Huttunen on Helsingin tuomiokapitulin viestinnän asiantuntija, joka on juuri valittu Helsingin piispan Teemu Laajasalon erityisavustajaksi. Hänellä on vahva kokemus aikuisrippikoulusta ja sen kehittämisestä. Terhi Viljanen on Tikkurilan seurakunnan nuorten aikuisten toiminnasta ja aikuisrippikoulusta vastaava pappi.
Satu Huttunen ja Terhi Viljanen: Taivaan ja maan kysymyksiä. Rippikoulu aikuisille. Kirjapaja 2019. ISBN 978-952-288-961-4. 144 s. Kl 25.3. Kansi Katri Nietosjärvi
Satu Huttunen ja Terhi Viljanen: Taivaan ja maan kysymyksiä. Aikuisrippikoulun ohjaajan kirja. Kirjapaja 2019. ISBN 978-952-354-061-3. 51 s. Kl 25.3. Kansi Katri Nietosjärvi