Tommy Hellstenin oma tv-ohjelma LÄSNÄ alkaa

Tommy Hellsten viettää juhlavuotta. Hänen tuotteliasta  kirjailijanuraansa on kestänyt jo 30 vuotta - siitä lähtien kun Virtahepo olohuoneessa ilmestyi. Uusin julkaisu on Virtahepo makuuhuoneessa. Toukokuussa alkaa Tommy Hellstenin oma tv-ohjelma. Myöhemmin tänä vuonna hän täyttää 70 vuotta.

Juhlavuoden ohjelma on muuttunut koronan myötä, kun muun muassa siihen suunniteltu kiertue tilaisuuksineen on kevään osalta peruuntunut.

Suuri yleisö pääsee kuitenkin mukaan juhlintaan ja suosikkiterapeutin seuraan television kautta, kun Tommy Hellstenin oma tv-sarja LÄSNÄ käynnistyy AlfaTV:llä 5. toukokuuta. Viikottaisen ohjelman vierailijalista lupaa kiinnostavia ja syvällisiä keskusteluita Hellstenin johdolla. Ensimmäisenä keskustelukumppanina nähdään Eija-Riitta Korhola.

"Tavoittelen ohjelmalta ennen kaikkea syvyyttä, haavoittuvuutta ja aitoa ihmisyyttä sekä teeskentelemättömyyttä", Tommy Hellsten sanoo.

Hän halusi seurakseen  henkilöitä, jotka kykenevät syvempään ajatteluun ja keskusteluun kuin perinteisessä viihdeohjelmassa.

LÄSNÄ — Tommy Hellsten keskiviikkoisin 5.5. alkaen klo 18.00 ja uusintana perjantaisin klo 21.00

Jaksojen vieraat:
Eija-Riitta Korhola, MEP 1999-2014 ja kirjailija
Jari Sarasvuo, mediapersoona ja mestarikeskustelija
Keijo Leppänen, MTV:n uutisankkuri ja kirjailija
Maria Kalaniemi, harmonikkataiteilija ja -opettaja
Niklas Hagman, ex-jääkiekkoilija
Laura Voutilainen, artisti
Eero Milonoff, näyttelijä
Antti Pennanen, nuorten MM-jääkiekkovalmentaja
Joel Hallikainen, laulaja

Lue lisää ohjelmasta AlfaTV:n sivuilta.

- Tutustu myös näihin -

Elämäni kansalaisena -uutuuskirjassa Auli Viitala ravis...

lue lisää

Miten kirkko tukee lasten ja nuorten kasvua globaalien ...

lue lisää

Kevyemmin-uutuuskirja tarjoaa ratkaisukeskeisen mallin ...

lue lisää