Mieli meissä -kirja johdattaa kaikille hyödylliseen taitoon ymmärtää omaa ja toisten mieltä
11.02.2019 | Kirjapaja
Miten ymmärtää oman ja läheisen mielen sisältöjä – ja mitä hyötyä ymmärtämisestä on arjessa ja elämän poikkeustilanteissa? Mielentäminen on itsemme ja keskeisten ihmissuhteidemme ymmärrystä vahvistava taito, jota jokaisen kannattaa opetella.
Uutuusteos Mieli meissä – Tasapainoista arkea mielentämisen keinoin johdattaa tutustumaan mielentämisen taitoon. Kykyä ymmärtää mielen sisältöjä ja niiden vaikutuksia itsessä ja toisessa kutsutaan mielentämiseksi eli mentalisaatioksi.
Matti Keinänen ja Minna Martin tekevät kirjassaan tutuksi taitoa, jota tarvitaan tunteiden säätelyssä ja vuorovaikutustilanteissa niin kotona kuin työpaikoillakin. Yksilöiden lisäksi myös yhteisöt hyötyvät mielentämisen taidosta. Matti Keinänen on psykiatri ja Minna Martin psykologi, molemmat ovat psykoterapeutteja.
Tunteilla, ajatuksilla ja uskomuksilla on tärkeä merkitys kaikessa vuorovaikutuksessa ja käyttäytymisessä. Mielentäminen onkin taito, joka kaikkien kannattaa opetella. Mitä paremmin hahmotamme noita toimintaamme vaikuttavia tekijöitä, sitä monipuolisemmin ymmärrämme itseämme, muita ihmisiä ja tapaamme toimia. Opimme asettumaan toisen asemaan ja tarkastelemaan asioita ja tilanteita useammasta näkökulmasta.
Mielentäminen vahvistaa sekä itseymmärrystä että kykyä kohdata ristiriitoja. Mieli meissä esittelee monipuolisesti mielentämisen merkityksiä ja tarjoaa hyödyllisiä keinoja ja konkreettisia ohjeita mielentämiskyvyn kehittämiseen.
Matti Keinänen on psykiatrian dosentti ja psykoterapiakouluttaja, jolla on kansainvälinen mentalisaatioterapian työnohjaajapätevyys. Hän toimii mentalisaatioterapian kouluttajana ja työnohjaajana.
Minna Martin on psykologi ja psykoterapeutti, jolla on laajasti kokemusta psykofyysisestä työstä sekä yksilöpotilaiden että terapia- ja koulutusryhmien parissa.
Keinänen ja Martin ovat mentalisaatioterapian uranuurtajia Suomessa. He ovat laajentaneet sen käyttöä epävakaan persoonallisuuden hoidosta yleisemmäksi terapiamuodoksi ja järjestävät yhdessä kaikille sopivia koulutuksia mielentämisestä.
Matti Keinänen ja Minna Martin: Mieli meissä – Tasapainoista arkea mielentämisen keinoin
Kirjapaja 2019
ISBN 978-952-354-028-6
Kansi Sanna-Reetta Meilahti
277 s. | Kl 14.1