Uudessa Lasten virressä lasten ääni kuuluu monin tavoin

Suomen luterilaisen kirkon Lasten virsi -kirja uudistuu. Uusi Lasten virsi -kirja julkaistaan Lapsen oikeuksien päivänä 20. marraskuuta. Kaikille avoin julkistamiskonsertti järjestetään Helsingin Vanhassa kirkossa klo 15.

Suomen luterilaisen kirkon Lasten virsi -kirja uudistuu. Kirjan 170 laulusta noin puolet on uusia, osa aiemmin julkaisemattomia. Mukana on myös lasten tekemiä lauluja.

Lasten virrestä löytyy lauluja jumalanpalveluselämään, kirkkovuoden juhliin ja erilaisiin arjen hetkiin. Lauluissa korostuu ilo ja lapsen oikeus olla lapsi. Kirjaa tehtäessä on johtoajatuksena ollut lapsen kokonaisvaltainen suhtautuminen maailmaan, halu liikkua, kokeilla ja koskettaa.

Uudistunut Lasten virsi julkaistaan lapsen oikeuksien päivänä 20. marraskuuta. Eri ikäisten lasten ääni kuuluu kirjassa monin tavoin. Lapset muun muassa kirjoittivat laulusanoituksia, joista pari päätyi mukaan kirjaan. Lisäksi lapsiraadit eri puolilta Suomea ovat vaikuttaneet kirjan kokonaisuuden muotoutumiseen.

Lasten virsi -laulukokoelma on suunnattu erityisesti lapsen käteen, mutta se palvelee myös lasten kanssa eläviä ja toimivia aikuisia niin perhemessuissa, kerhoissa, päivähoidossa, lapsikuoroissa kuin kodeissa. Lisäksi tuoteperheeseen julkaistaan keväällä 2023 Lasten virsi -äänite ja Soita Lasten virsi -kirja säestykseen. Leiki Lasten virsi -virikekirja ilmestyy syksyllä 2023.

Lasten virsi -kirjan juuret ovat 1800-luvulla ja Pyhäkoululauluja-kirjoissa. Ensimmäinen Pyhäkoululauluja ilmestyi jo vuonna 1892. Lasten virsi -nimellä kirjaa on julkaistu vuodesta 1988 ja tämä on järjestyksessä neljäs. Uutta laulukokoelmaa on tehty kolme vuotta poikkeuksellisista ajoista johtuen sekä etänä että yhdessä.

Kirjan on toimittanut kanttori ja musiikkikouluttaja Riikka Jäntti, joka työskentelee Step-koulutuksessa. Toimituskuntaan kuuluvat lisäksi kanttori Risto Eskola, varhaisiän musiikkipedagogi ja kanttori Sini Nikku, perhetyöntekijä Aino Perälä, musiikin ja jumalanpalveluselämän asiantuntija Teija Tuukkanen sekä seurakuntapastori Karoliina Vidgrén sekä kustannuspäällikkö Eeva Johansson. Kirjan julkaisee Lasten ja nuorten keskus ry ja sen kustantaa Lasten Keskus (Publiva Oy).

 

Tervetuloa kaikille avoimeen julkistamiskonserttiin Helsingin Vanhaan kirkkoon 20.11.2022 klo 15. Konsertissa esiintyvät lapsikuorot Kuunloiste, Aurinkotanssi, Kannelkellot, Kipinä, Vanhan kirkon varpuset, Valonsäteet ja Loiste! kuoronjohtajineen sekä Lasten virsi -bändi. Muskarimaista lastenkonserttia juontavat Riikka Jäntti ja Lastenkirkon Päkä-lampaana esiintyvä Sini Nikku.

 

Lasten virsi
Kansi ja kuvitus Mervi Lindman
Lasten Keskus 2022
ISBN 978-952-354-369-0

288 s | Kl 78.37

 

Arvostelukappaleet ja haastattelut:
Piia Latvala | viestintäpäällikkö | 0400 999 499 | piia.latvala@lastenkeskus.fi

Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@lastenkeskus.fi

- Tutustu myös näihin -

Elämäni kansalaisena -uutuuskirjassa Auli Viitala ravis...

lue lisää

Miten kirkko tukee lasten ja nuorten kasvua globaalien ...

lue lisää

Kevyemmin-uutuuskirja tarjoaa ratkaisukeskeisen mallin ...

lue lisää