Miten esidiabeteksen voi saada kuriin
29.10.2020 | Kirjapaja
Laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen kertoo uusimmassa kirjassaan Verensokeri haltuun — Eroon esidiabeteksesta (Kirjapaja) keinoista, joilla esidiabetes voidaan saada kuriin ja siten estää tyypin 2 diabeteksen puhkeaminen. Riittävän liikunnan ja painonhallinnan ohella tärkeää on verensokerin pysyvä hallinta.
Kirjassa kiinnitetään huomiota terveelliseen ruokavalioon ja neuvotaan muuttamaan ruokailutottumuksia siten, että verensokeri ei ole koholla. Muutoksen kestävään toteuttamiseen kirja tarjoaa selkeitä, kannustavia ohjeita sekä itsearvioinnin mittareita.
”Perimmäinen tarkoitus on osoittaa lukijalle, että jokainen esidiabeteksesta tai tyypin 2 diabeteksesta kärsivä voi vähentää verensokeriaan elintavoilla”, Laatikainen sanoo.
Arviolta jopa miljoonalla suomalaisella on esidiabetes. Se tarkoittaa diabetesta edeltävää tilaa, jossa sokeriaineenvaihdunnassa on lieviä häiriöitä, mutta niitä ei voi vielä diagnosoida diabetekseksi. Esidiabetes johtaa usein tyypin 2 diabetekseen, jollei aineenvaihduntaa pystytä korjaamaan esimerkiksi elintavoilla.
Jotta ruokavalion avulla voi saavuttaa merkittävää hyötyä, on oltava valmis melko laajoihin ja pysyviin muutoksiin. ”Elintapahoito vaatii elämänmittaista sitoutumista”, Laatikainen kirjoittaa. Hänen mukaansa usein samat ruokavalinnat auttavat myös syövän, sydän- ja aivoinfarktin sekä neuropsykologisten sairauksien, kuten masennuksen ja Alzheimerin taudin, ehkäisyssä. Terveelliset valinnat näkyvät nopeasti myös esimerkiksi unen ja päivittäisen vireystilan paranemisena.
”Toivon, että kirja pystyy välittämään kuvan siitä, että ruokavalion ei tarvitse olla täydellinen, jotta pystyisi hyötymään veren sokeripitoisuutta hillitsevistä ruokavalinnoista”, sanoo Laatikainen. Tavoitteena on, että sokeriaineenvaihduntaan osallistuvien elinten kyky käsitellä sokeria paranee – vaikkei ennalleen – kuitenkin usein riittävän paljon.
Reijo Laatikainen on laillistettu ravitsemusterapeutti, filosofian tohtori ja tunnettu ravitsemuksen asiantuntija muun muassa suositun bloginsa kautta. Hänen aiempia teoksiaan ovat mm. Taltuta lievä tulehdus (2019), Pötyä pöydässä (2018) ja Herkän vatsan valinnat (2015).
Reijo Laatikainen, Verensokeri haltuun — Eroon esidiabeteksesta. Kirjapaja 2020. 232 s. Kansi Anna Makkonen. Kl 59.533/59.34. ISBN 978-952-354-243-3