Airi Raitaranta ja Hanne von Weissenberg, Alussa on kysymys – kohti käänteentekeviä keskusteluja

 

Hämmästelen yhä uudestaan, mikä tässä toimii. Ihmiset tulevat yhteen, kuuntelevat toisiaan ja syntyy uutta ajattelua ja toimintaa. Jo ennen yhteen tulemista koollekutsujat ovat tehneet valmisteluja, jotta vierauden kynnys voidaan ylittää, läsnäolo on mahdollista ja jokainen tietää olevan juuri se oikea ihminen tässä keskustelussa. Vieraanvaraisuus syntyy läsnäolosta ja sen ymmärtämisestä, että erilaiset kokemukset ja näkökulmat ovat valtava rikkaus.

Alussa on kysymys -kirjan läpi kulkeva Art of Hosting -ajattelu tarjoaa teoreettisesti jäsennellyn viitekehyksen kokonaisvaltaiselle ja systeemiselle johtamis- ja fasilitointiajattelulle. Käänteentekevien keskustelujen ohjaaminen kehittyy vain harjoituksen ja oppimisen kautta.

Viisautta löytämässä

Tarvitaan suunnittelua, tietoisia valintoja ja voimallisia kysymyksiä, jos halutaan luoda vuorovaikutukselle ja yhteisluomiselle suotuisia tilanteita. Ne eivät synny sattumalta eivätkä hutiloiden. Onnistuneet, yhteisiä ratkaisuja synnyttävät työpajat ja käänteentekevät keskustelut vaativat valmistelua ja ohjaamista.

Kirjan tarkoitus on antaa apua siihen, mitä kaikkea erilaisten keskustelujen ja ryhmien ohjaaja voi tehdä onnistuakseen tässä. Pienilläkin valinnoilla on merkitystä. Konkreettiset teot tekevät mahdolliseksi olosuhteet, joissa erilaisten ihmisten vahvuudet pääsevät oikeuksiinsa. Tällöin osallistujien oma vastuunotto ja innostus ovat arvossaan. Syntyy jaettua viisautta, joka tuottaa hyvää mahdollisimman monelle.

Oikeat ihmiset

Kutsumisen suhteen kannattaa nähdä vaivaa, jotta keskustelu avartuisi mahdollisimman monesta näkökulmasta. Lopulta on kuitenkin niin, että paikalla olevat ihmiset ovat ainoita, jotka voivat osallistua keskusteluun. Läsnä olevat keskustelijat tekevät keskusteluista käänteentekeviä. Ohjaajien tehtävä on osallistavien työtapojen avulla auttaa yhteisluomisen ihmeen toteutumista. Keskusteluja ei voi käsikirjoittaa. Niitä voi fasilitoida, ohjata ja johtaa.

Erilaisuuden energia käyttöön

Elämme toisistamme riippuvaisina maailmassa, jossa jokaiselle riittää tehtävää kestävän tulevaisuuden rakentajina. Tuleva on vähemmän ennakoitavaa kuin ennen. Erilaiset näkökulmat ja kokemukset ovat keskustelujen voimavara. Jos kaikki ihmiset olisivat kaikesta samaa mieltä, emme enää oppisi uutta. On tärkeää, että myös mielipiteiden ja kokemusten ääripäiden väliin jäävät hiljaisemmat äänet tulevat kuulluiksi. Tähän tarvitaan erilaisuuden kannattelun taitoa.

Erilaisuudelle tilaa antava vuorovaikutus on maaperä, joka synnyttää hyvää satoa. Jotta keskustelu ja toisilta oppiminen tulisivat mahdollisiksi, on ensin oltava läsnä. Läsnä oleminen on enemmän kuin paikalle ilmaantumista, ja aito läsnäolo edellyttää huomion kiinnittämistä käsillä olevaan asiaan ja paikalla oleviin ihmisiin. Läsnäolon maaperässä versoneet keskustelut tuottavat satoa, jota on tärkeä koota talteen.

Kohti käänteentekeviä keskusteluja

Tämä kirja on syntynyt tarpeestamme jäsentää sitä, mikä on meille kirjoittajille ollut käänteentekevää omalla matkallamme keskustelujen koollekutsujina ja ohjaajina. Vaikka me olemme kirjoittajia, emme omista näitä ajatuksia, sillä Art of Hosting –ajattelu on yhteisesti synnytettyä ja jokaista varten. Kutsumme mukaan tälle matkalle kaikki, jotka ovat innostuneita kantamaan vastuuta uutta luovien keskustelujen koollekutsumisesta ja ohjaamisesta. Matka jatkukoon!

- Tutustu myös näihin -

Elämäni kansalaisena -uutuuskirjassa Auli Viitala ravis...

lue lisää

Miten kirkko tukee lasten ja nuorten kasvua globaalien ...

lue lisää

Kevyemmin-uutuuskirja tarjoaa ratkaisukeskeisen mallin ...

lue lisää