Ilo olla yhdessä – arjen toimivuutta positiivisen kasvatuksen keinoin

Tiia Trogenin teos Ilo olla yhdessä (Kirjapaja) tarjoaa käytännönläheistä tukea tämän päivän vanhemmuuteen, jota kuormittavat monet uudet haasteet ihan tavallisen arjen tasolla. Tavoitteena on koko perheen hyvinvointi ja myönteinen ilmapiiri, jossa kaikki voivat kasvaa ja kukoistaa. Miten arjesta voi tehdä sujuvamman, miten ymmärtää lasta paremmin, miten luoda hänen kanssaan parempi yhteys?

Ilo olla yhdessä – Positiivisen vanhemmuuden voima tukeutuu positiivisen kasvatuksen periaatteisiin. Aikuinen toimii johtajana ja lapsella on rajat, mutta uusia taitoja ja itsesäätelyä opetellaan yhdessä toista kuunnellen ja kunnioittaen. Kirjassa annetaan käytännöllisiä työkaluja ongelmakohtiin: Miten konfliktitilanteet ratkaistaan? Miten lapsen vaikeat tunteet kohdataan? Millä tavoin lapsen itsetuntoa voi vahvistaa?

Ammattikasvattajana Tiia Trogen joutui oman lapsen synnyttyä uuden eteen: ”Monet siihen mennessä lukemani kirjat vanhemmuudesta ja kasvatuksesta eivät vastanneet toiveitani ja arvojani”, Trogen kertoo. Hän ei ymmärtänyt, mitä hyötyä rangaistuksista tai jäähyistä on lapselle. ”Positiivisen psykologian kautta opin tuntemaan positiivisen pedagogiikan ja maailmalla nopeasti leviävät positive parenting -menetelmät. Tuntui, että niiden kautta aukeni aivan uusi maailma, jossa vanhemmuus rakennettiin rakkauden, empatian, opettamisen ja ohjaamisen avulla.”

Vanhemman tärkein tehtävä on tarjota lapselle turvaa ja rakkautta, mutta myös tehdä itsestään pikkuhiljaa tarpeeton. Aikuisen avulla lapsi harjoittelee elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja, kuten esimerkiksi ongelmanratkaisua, tunteiden säätelyä ja toimivaa vuorovaikutusta.

 

Tiia Trogen, Ilo olla yhdessä – Positiivisen vanhemmuuden voima. Kirjapaja 2021. 213 s. Kansi Anna Makkonen. Kl 38.1. ISBN 978-952-354-344-7. Ilmestyy myös äänikirjana 15.9.2021.

 

Tiia Trogen (Tio, TM, Positive Psychology Practitioner) on kasvatuskouluttaja ja kahden lapsen äiti, joka on työskennellyt eri-ikäisten lasten parissa yli 20 vuotta. Hän on kehittänyt Ilo olla yhdessä! -kasvatusmenetelmän, joka perustuu mm. positiiviseen psykologiaan ja positiiviseen pedagogiikkaan. positiivinenkasvatus.fi

- Tutustu myös näihin -

Elämäni kansalaisena -uutuuskirjassa Auli Viitala ravis...

lue lisää

Miten kirkko tukee lasten ja nuorten kasvua globaalien ...

lue lisää

Kevyemmin-uutuuskirja tarjoaa ratkaisukeskeisen mallin ...

lue lisää