Kaikki kotona -uutuuskirja jäsentää terävästi koronatodellisuuttamme 

Miia Halme-Tuomisaaren Kaikki kotona – Kun korona mullisti maailmamme (Kirjapaja) on tarkkanäköisen tutkijan, havainnoijan ja kanssakokijan teos elämästämme maailmassa, jota korona järisytti.

Tähän asti koronatilannetta on tarkasteltu pääasiassa epidemiologien, talous- ja tilastotieteilijöiden toimesta. Antropologina Halme-Tuomisaari tuo esiin, mitä uutta pandemia on kertonut yhteiskunnastamme, arkielämästämme ja lähisuhteistamme. Voisiko tästä odottamattomasta ja pakon sanelemasta epävarmuuden kohtaamisesta seurata jotain hyvää, niin yksilöille kuin yhteisöille?

Tiede on hidasta, korona räjähdysmäisen nopea

”Koronavirukselle leimaavaa on, että tiede on ollut sen edessä ymmällään”, Halme-Tuomisaari toteaa. Tieteen jättämiä aukkoja on pyritty paikkaamaan mitä erilaisimmilla vaihtoehtoisilla selitysmalleilla salaliittoteorioista propagandaan. ”Koronapandemia on vahvistanut myös someajan informaatiovirtojen luonnetta, jossa tiede on vain yksi ääni monista – yksi mahdollinen totuuden lähde”, hän sanoo. Halme-Tuomisaari pohtii, onko koronapandemia lopulta voimistanut tieteen yhteiskunnallista roolia vai korostanut ennemmin uskonnollisuuden ja ’huuhaan’ asemaa.

Epävarmuus ja vastakkainasettelut

Koronapandemian myötä tuntematon ja epävarma vyöryivät elämäämme. Epävarmuuden tunne on herättänyt vastakkainasetteluita ja jakautuneisuutta. Missä määrin erilaiset reaktiot heijastavat pinnan alla kyteneitä jännitteitä, tekijä kysyy ja viittaa erotteluihin, kuten ”uusmaalaiset mökkiläiset” ja muut suomalaiset, taudin levittäjät ja potentiaaliset uhrit, erottelut ”itsekkäisiin hedonisteihin” ja kuuliaisiin viranomaisohjeiden noudattajiin ja niin edelleen. Onko koronapandemia ennemminkin voimistanut kuin onnistunut ylittämään piileviä jakolinjoja? ”Koronapandemian sivuutettuamme tässä onkin meille pähkinää purtavaksi. Kuinka voimme ymmärtää tätä nopeasti aktivoitunutta jakautuneisuutta?”

Kohti hitaampaa ja vastuullisempaa aikaa?

Koronapandemian räjähdysmäinen leviäminen on heijastanut planeettamme laajempaa ylikuumentumista. ”Korona on haastanut meitä pohtimaan, kuinka oikeastaan olemme päätyneet ylikuumenemisen tilaan – sekä arvioimaan, haluammeko jatkaa jatkuvasti kiihtyvän tempon tiellä. Ylikuumenemisen yksilölliset vaikutukset ovat karvaita”, Halme-Tuomisaari kirjoittaa viitaten muun muassa työelämän kasvaviin vaatimuksiin ja työuupumukseen. ”Kenties korona katkaisee ylikuumentuneen tempon ja pandemian tuolla puolen odottaa myös harkitsevampi ja vastuullisempi matkustamisen kausi.”

Samalla voimme pohtia uudella tavalla suhdettamme luontoon. ”Olemme mieltäneet itsemme ylivertaisiksi luontoon nähden ja sulkeneet korvamme varoituksilta – ajatelleet, ettei tällainen pandemia ole mahdollinen. Tämän varmuuden koronapandemia on poistanut pysyvästi. Huolimatta kaikista ihmisen teknologisista ja tieteellisistä saavutuksista luonto kykenee sittenkin yllättämään meidät. Näin vähintään tilapäisesti, siihen saakka kunnes lääketeollisuus osaa kehittää koronaan rokotteen tai lääkkeen. Siihen asti joudumme kuitenkin jatkamaan epävarmuuden tiellä."

Ahdistavuudestaan huolimatta tilanne tarjoaa Miia Halme-Tuomisaaren mukaan mahdollisuuden toimia toisin. "Kuinka haluamme tämän mahdollisuuden käyttää?" hän kysyy. "Toistammeko tuttuja virheitä ja sorrumme vallantavoitteluun, ennakkoluuloihin ja syrjintään? Vai voisimmeko sittenkin osoittaa sydämen sivistystä ja tavoittaa jotakin muuta?”

 

Miia Halme-Tuomisaari on Lundin yliopiston ihmisoikeustutkimuksen lehtori sekä sosiaali- ja kulttuuriantropologian ja kansainvälisen oikeuden dosentti. www.miiahalmetuomisaari.net Halme-Tuomisaaren korona-artikkelia on luettu yli 10 000 kertaa: https://antroblogi.fi/2020/02/koronavirus-ja-saastaiset-lepakonsyojat/

Miia Halme-Tuomisaari: Kaikki kotonaKun korona mullisti maailmamme. Kirjapaja, Helsinki. Kansi Anna Makkonen. Kl 30. ISBN 978-952-354-315-7

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=FEyDpdEIYsU

 

Lisätietoja ja haastattelut:
Marja-Liisa Saraste | viestintäpäällikkö | p. 040 553 4757| marja-liisa.saraste@kirjapaja.fi tai Miia Halme-Tuomisaari | p. 050 5410226 | miia.halme@helsinki.fi

Arvostelukappaleet, pdf- ja kuvapyynnöt: Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@kirjapaja.fi

 

 

 

- Tutustu myös näihin -

Mitä muuta tiedämme Irakista kuin sodat ja turvapaikanh...

lue lisää

Kiehtova teos Ina ja Tito Collianderin taiteilijaliitos...

lue lisää

Matin maailma – ainutkertainen henkilökuva Matti Nykäse...

lue lisää

JAA TIEDOTE

Scroll Up