Syksyn lastenkirjoissa kiukutellaan, riimitellään, filosofoidaan ja tutustutaan Suomi-futikseen

Uutuuskirjat auttavat lapsia ja aikuisia saamaan hepulin haltuun ja herneen pois nenästä.

 

Lasten Keskuksen syksy 2020 katalogin kansi

 

Lasten Keskuksen syksyn uutuuskirjoissa tutustutaan tunteisiin, riimitellään runoja ja seikkaillaan satumaisissa maisemissa. Lastenkirjojen lisäksi valikoimassa on ammattikasvattajan käsikirjastoon muun muassa oppaita ilmiölähtöisestä oppimisesta ja sanataidetyöskentelystä. Tekijöiden joukossa on monta tuttua nimeä, kuten Katri Kirkkopelto, Reetta Niemelä, Jukka Itkonen, Marjo Nygård, Heli Pruuki, Anita Polkutie, Maija Barić, Leena Ravantti ja Virpi Penna.

Monipuolisesta valikoimasta on seuraavassa poimittuna kotimaiset lastenkirjauutuudet.

KUVAKIRJAT, SADUT JA TARINAT

Katri Kirkkopelto: Mollin iltahepuli
Iltahepuli saa Mollin ja yökylään tulleen Pikku Sisun illan aivan hyrskyn myrskyn. Mitä tarvitaan, että kaverukset saadaan unten maille? Lasta osallistava kirja auttaa kaikille lapsiperheille tutussa tilanteessa. Kirja aloittaa uuden, perheen pienimille suunnatun kirjasarjan, jossa lasten rakastama Molli kohtaa kaikkien taaperoiden arjessa tuttuja tilanteita. Ilmestyy syyskuussa.

Heli Pruuki ja Anita Polkutie (kuvitus): Prinsessa ja herne nenässä
Kiukku kuplii ja tekee mieli huutaa ja polkea jalkaa – Piipatti on vihainen, ja se tuntuu, näkyy ja kuuluu. Samaistuttava tarina auttaa lasta tunnistamaan aggression tunteita ja tilanteita, joissa niitä syntyy. Kiukunpuuskista voi oppia pääsemään yli. Ilmestyy lokakuussa.

Maija Barić ja Matti Westerlund (kuvitus): Dubbaduulix ja salaperäinen ovi
Nukketeatteri Samposta tuttu koira Dubbaduulix johdattelee joulutunnelmaan. Se huomaa, että naulakon alle on yön aikana ilmestynyt pikkuruinen ovi, mutta ketään ei näy. Olisiko tässä nyt jokin joulusalaisuus haudattuna? Ilmestyy lokakuussa.

Marjo Nygård: Lumi ja lunni
Lumi kohtaa kalliosaarella pienen lunnin, ja kohtaamisesta kehkeytyy odottamaton ihana yhteinen kesä. Tarina ystävyydestä, kaipauksesta ja läheisyydestä ilmestyy kesäkuussa.

Reetta Niemelä ja Katri Kirkkopelto (kuvitus): Villasukkavoron arvoitus
Pikkiriin pulmatoimisto kohtaa tällä kertaa kinkkisen ongelman, kun villasukissa hiipivä voro on pihistänyt Ilmi Jauhopilven tärkeän reseptin. Vilskeen kaupungissa ollaan ymmällään tapahtumavyyhdestä. Lukemista vielä harjoittelevalle sopiva kirja ilmestyy syyskuussa.

RUNOT

Jukka Itkonen ja Virpi Penna (kuvitus): Seitsemän kääpiön rytmiorkesteri – Satumaisia runoja
Riimittelyn taituri Jukka Itkonen runoilee tuttuja satuja oivaltavasti. Sadut taipuvat uusiksi ja nyrjähtävät hieman vinksalleen, kun pukki järjestää kaalimaalla kemut ja susi saa porsaan talon kylkiäisenä myös asuntolainan. Ilmestyy syyskuussa.

Leena Ravantti ja Aapo Ravantti (kuvitus): Höyhentakkisakki
Äidin ja pojan yhteistyönä syntynyt lasten runokirja esittelee monenlaisia piipittäjiä, vaakkujia ja papattajia. Riemukkaat riimit johdattavat lintujen ja luonnon tarkkailun pariin. Ilmestyy lokakuussa.

Anna-Mari Kaskinen ja Virpi Penna (kuvitus): Pienen iltarukous
Suositun kirjailijan ja runoilijan pieni rukouskirja sopii lapsen ja vanhemman yhteisiin iltahetkiin. Kirja sisältää uusia rukouksia ja iltarukousklassikoita.

TIETOKIRJAT

Marketta Pyysalo ja Carlos da Cruz (kuvitus): Mitenniinmukakirja
Voiko olla ajattelematta mitään? Mistä tietää että tietää? Filosofia on ihmeellisen kiinnostava juttu! Aatos-poika etsii kadonnutta Sofia-kissaansa oppaanaan historian lehdiltä nykyaikaan hypännyt filosofi Aspasia. Aatos pyörähtää huimalle matkalle tiedon poluilla, joilla matkalaiset kohtaavat menneitä ja nykyisiä ajattelijoita. Ilmestyy syyskuussa.

Kalle Nuuttila ja Sami Kaarakainen (kuvitus): Kuka keksi banaanipotkun & muita futisfaktoja Suomesta
Nyt jalkapallon historian lehdet kohisevat kuin Saviniemen kentän katsomo syksyllä 2005. Yli sataan vuoteen jalkapalloa mahtuu ikimuistoisia hetkiä ja pelaajia. Koko perheen tietokirja valottaa suomalaista pääsarjatason jalkapalloa monelta kantilta. Ilmestyy elokuussa.

Matti Waitinen ja Marjo Nygård (kuvitus): Palovaarin turvatärpit
Palovaarin ja palokoira Pentin kanssa opitaan tärkeitä turvallisuustaitoja aina ensisammutuksesta ja hätäilmoituksen tekemisestä ensiapuun. Tutuksi tulevat muun muassa sammutuspeite, hätänumero ja kylkiasento. Palovaari muistuttelee heijastinten, pyöräilykypärän ja pelastusliivien tärkeydestä. Ilmestyy lokakuussa.

KASVATTAJALLE

Katariina Vuori: Tarinataikurit – Sanataideharjoituksia lapsille
Lapsi on luonnostaan luova, ja mielikuvitus on taito, jota kannattaa vaalia. Tämän oppaan sanataide- ja luovuusharjoitukset innostavat monenikäisiä tarinoimaan. Harjoitukset ja vinkit sopivat koteihin, päiväkoteihin, kerhoihin ja kouluihin, mökille ja mummolaan. Ilmestyy lokakuussa.

Johanna Heikkinen: Ihme ilmiöt – Ilmiölähtöinen oppiminen varhaiskasvatuksessa
Ilmiölähtöinen oppiminen ruokkii lapsen luontaista uteliaisuutta. Varhaiskasvattajalle tarkoitettu opas sisältää vankkaa tietoa ilmiölähtöisen oppimisen periaatteista ja antaa käytännön vinkkejä toiminnan suunnitteluun. Ilmestyy lokakuussa.

Satu-Mari Ruotsalainen: Hyppää hippaa – Motoristen taitojen leikkikirja
Yhä suurempi osa lapsista ja nuorista liikkuu liian vähän arjessa. Tämän kirjan tarkoituksena on lisätä matalan kynnyksen liikuntaa kerhoissa, harrastuksissa, koulupäivien lomassa ja leireillä. Leikit sopivat erityisesti kouluikäisille ja nuorille tavallisen arjen lomaan.

Tutustu Lasten Keskuksen kesän ja syksyn 2020 kirjoihin tästä!

- Tutustu myös näihin -

Elämäni kansalaisena -uutuuskirjassa Auli Viitala ravis...

lue lisää

Miten kirkko tukee lasten ja nuorten kasvua globaalien ...

lue lisää

Kevyemmin-uutuuskirja tarjoaa ratkaisukeskeisen mallin ...

lue lisää