Musiikkitoimittaja ja radioääni Risto Nordell vie hurmaavalle matkalle musiikin, maalausten ja makujen maailmaan

Musiikkitoimittaja Risto Nordellin uutuusteos Riston Valinta – Parasta mahdollista musiikkia vuoden matkalle(Kirjapaja 2018) tarjoilee vuoden jokaiselle kuukaudelle neljä musiikkiteosta, joiden taustoihin ja tunnelmiin Nordell johdattelee säveltäjä-anekdoottien, kulttuurihistorian ja omakohtaisten kokemustensa kautta. Nordellin leppoisa tarinointi musiikista avaa klassista musiikkia tuntemattomallekin kiehtovalla tavalla sävelten maailmaa.

Musiikista kirjoittamisen vaikeus ja ilo

Risto Nordellin radio-ohjelma Riston Valinta on yksi Yle Radio 1:n suosituimpia ohjelmia. Nyt Nordell vie musiikin, taiteen ja kulttuurihistorian ystävät kirjallisille retkille rakastamaansa musiikkiin. Matkalla tutustutaan muun muassa Bachin, Händelin ja Mozartin lisäksi Henry Purcellin, Joonas Kokkosen ja Arvo Pärtin, sekä monien muiden säveltäjien teoksiin.

”Musiikista kirjoittaminen on lähes mahdotonta. Onhan kyse taiteenlajista, joka on kenties kaikkein abstraktein. Otin haasteen kuitenkin vastaan, sillä jos kirjani ansiosta joku innostuu tutustumaan yhteenkään esittelemääni teokseen, olen onnistunut tavoitteessani”, Nordell toteaa. Aivan sanojen varassa kirjassa ei sentään olla, sillä esiteltäviä teoksia pääsee kuuntelemaan soittolistalta, joka löytyy Spotify-palvelusta Riston Valinta -nimellä (linkki soittolistaan).

Nordell liittää esittelemänsä teokset taitavasti vuodenkiertoon, sen arkeen ja juhlaan. Kirjassa välähtävät tuokiokuvat Saaristomeren selkosilta, Västanfjärdin sumuisista syysaamuista, tattimetsistä, siika-apajilta ja kuutamoisista pöllö-öistä.

Intohimoisena kalaruokien rakastajana Nordell jakaa kirjassaan parhaimmat kalareseptinsä ja kertoo tiestä, joka vei hänet ortodoksisen kirkon jäseneksi. Nordell muistelee elämäänsä ja jo 30 vuotta kestänyttä radiotoimittajan uraansa ja sen huippuohjelmia.

Musiikillista ja kulinaristista matkaa täydentävät kullekin kuukaudelle valitut taidekuvat, jotka kulttuuri- ja taidehistorian asiantuntija Liisa Väisänen esittelee.

 

Risto Nordell (s. 1959) on Yleisradion musiikki- ja kulttuuritoimittaja, joka on saanut ohjelmistaan useita palkintoja, mm. kirkon kulttuuripalkinnon 2015. Hänen elämänsä tarkoitus on musiikki ja elämänlaatua kohentavat kalastus, purjehdus, ortodoksinen usko ja räntäsateinen Saaristomeri marraskuussa.

 

Risto Nordell: Riston Valinta – Parasta mahdollista musiikkia vuoden matkalle

Kirjapaja 2018. ISBN 978-952-288-940-9. 208 s. Kl 78.
Kansi ja graafinen asu Petri Kovács. Kuvat Marco Peretto, kuvatekstit Liisa Väisänen.

- Tutustu myös näihin -

Kirjapajan keväässä hyvinvoinnin, terveyden ja hyvän el...

lue lisää

Kari Kanala ja Milla Mäkitalo kirjoittivat lämminhenkis...

lue lisää

Reijo Laatikainen tuo esiin keinoja vähentää lievää tul...

lue lisää

JAA TIEDOTE

Scroll Up