Päivitetyt pyhimystarinat ja kuvat puhuttelevat

Marianne Kiskolan ja Katja Kouvalaisen teos 24 pyhimystä pahan päivän varalle (Kirjapaja) tuo pyhimykset tähän päivään. Se esittelee 24 pyhää auttajaa, antaa vinkkejä pyhimysten kanssa keskusteluun ja kertoo myös, mitä vaaditaan, jos pyhimykseksi pyrkiminen kiinnostaa.

”Halusimme kertoa elämässämme vastaan tulleiden pyhimysten – tai sellaiseksi mieltämiemme – henkilöiden tarinan ja tuoda samalla mukaan päivitetyn näkökulman. Kirjoittaa ja maalata heidät eläviksi tähän päivään. Muistuttaa heidän tehtävästään – empatiasta ja armosta”, tekijät kertovat.

Mukana auttajapyhimyksistä teoksessa ovat mm. Neitsyt Maria, Ávilan Teresa, Arkkienkeli Mikael, Pyhä Birgitta, Pyhä Martta ja Isidorus Sevillalainen. Vaikka tekstit on kirjoitettu lähdeteosten ympäröimänä, siellä täällä on otettu pieniä vapauksia pyhimysten tehtävänmäärittelyissä tai jopa itse pyhimysroolin suhteen, esimerkiksi Juudas Iskariotin kohdalla.

Muraaleihin erikoistunut kuvataiteilija Katja Kouvalainen halusi luoda teokseen moderneja kuvia, jotka ruokkisivat arjessa painiskelevien ihmisten kaipuuta henkisyyteen ja puhuttelisivat sisintä. Inspiraation lähteenä olivat ikonit, niiden pyhyys ja lohtua tuova voima.

24 pyhimystä pahan päivän varalle -teoksessa lukijaa opastetaan kääntymään arkisissa pulmissa kulloisenkin nimikkopyhimyksen puoleen.

Marianne Kiskola & Katja Kouvalainen (kuvitus): 24 pyhimystä pahan päivän varalle. Kirjapaja 2021. 168 s. Kansi Tuija Kuusela. Kl 17.3; 90.2. ISBN 978-952-354-309-6

Marianne Kiskola on Kreikassa asuva tietokirjailija (joka on parhaillaan Suomessa). Symboliikka ja pyhimysoppi ovat hänen salaisia paheitaan.

Katja Kouvalainen on joensuulainen kuvataiteilija, joka on erikoistunut muraaleihin ja suurikokoisiin sisustustauluihin.

Linkki blogiin 

 

 

- Tutustu myös näihin -

Elämäni kansalaisena -uutuuskirjassa Auli Viitala ravis...

lue lisää

Miten kirkko tukee lasten ja nuorten kasvua globaalien ...

lue lisää

Kevyemmin-uutuuskirja tarjoaa ratkaisukeskeisen mallin ...

lue lisää