Parisuhde ei ole vain kahden kauppa

Katriina Järvisen ja Laura Kolben Sopivia ja sopimattomia – Lempi, luokka ja suomalainen parisuhde (Kirjapaja) on tutkimusmatka suomalaisen parisuhteen sopiviin ja sopimattomiin ennen ja nyt.

Elämänpiirimme ja taustamme vaikuttavat siihen, kuka löytää puolisokseen kenet. Ja kun yhteen päädytään, kyse ei ole vain kahden kaupasta, vaan mukana tulevat kummankin lähiyhteisöt ja sukulaiset arvostuksineen. Aamiaispöydässä kohtaavat näin ollen lempiväisten lisäksi yhä luokkataustat, poliittiset näkemykset, taloudellinen asema ja heimorajatkin.

“Vaikka suhde perustuisi kahden ihmisen väliseen rakastumiseen tai syvään ihastumiseen, taustalla vaikuttavat silti piilotetut odotukset puolison luokka-, koulutus- ja varakkuustasosta”, Laura Kolbe kirjoittaa.

Yhteen sovitettavaa riittää, mikäli taustat ovat kovin erilaiset. Makumieltymykset ja suhtautuminen muun muassa rahaan voivat olla hyvinkin erilaisia.

”Psykoterapeutin työssäni ja iän karttuessa olen yhä useammin huomannut miettiväni ihmisten persoonallisuuden sijaan heidän kasvuympäristöään”, sanoo Katriina Järvinen. ”On tavallista kuulla nuoren ihmisen pohtivan kumppaninsa kummallista perhettä, ja kun kysyn parin maantieteellisistä taustoista, en voi olla ajattelematta myös heimoeroja.”

Vahva maakuntaidentiteetti ja heimojen – erityisesti itäisen ja läntisen – vastakkainasettelu tulivat esille myös kirjaa varten tehdyissä haastatteluissa, mikä osin hämmästyttikin Helsingissä asuvia kirjailijoita.

Teoksessa esitelty tutkimustieto, haastattelut ja kirjoittajien omat kokemukset piirtävät yleistä ja yksityistä kuvaa suomalaisesta parisuhteesta. Teos hätkähdyttää ja saa lukijan katsomaan elämäänsä uusin silmin.

 

Katriina Järvinen ja Laura Kolbe, Sopivia ja sopimattomia – Lempi, luokka ja suomalainen parisuhde. Kirjapaja 2019. 223 s. ISBN 978-952-354-072-9. Kl 90.2, 30.12

Katriina Järvinen on kulttuuriantropologi ja psykoterapeutti. Hän on kirjoittanut mm. teokset Kaikella kunnioituksella (2014) ja Saanko esitellä (2017). Laura Kolbe on Euroopan historian professori Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut mm. teokset Nykyajan nainen (2016) ja Koti, katu, kortteli (2018). Järvinen ja Kolbe ovat kirjoittaneet aiemmin yhdessä teoksen Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa (2007).

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: 
Marja-Liisa Saraste | viestintäpäällikkö | p. 040 553 4757 | marja-liisa.saraste@kirjapaja.fi tai Katriina Järvinen  katriina.jarvinen1@gmail.com ja Laura Kolbe laura.kolbe@helsinki.fi.

Arvostelukappale- ja kuvapyynnöt: Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@kirjapaja.fi

Julkistamistilaisuus Tiedekulmassa ma 30.9. klo 17.  Akateemisen kirjakaupan Kohtauspaikka pe 4.10. klo 17.

- Tutustu myös näihin -

Elämäni kansalaisena -uutuuskirjassa Auli Viitala ravis...

lue lisää

Miten kirkko tukee lasten ja nuorten kasvua globaalien ...

lue lisää

Kevyemmin-uutuuskirja tarjoaa ratkaisukeskeisen mallin ...

lue lisää